Hakusanamainonta

kotisivut edullisesti

Google on suurimmalle osalle ensimmäinen kanava, josta tiedonhaku aloitetaan hankintaa tehtäessä.

Google Ads -hakusanamainonnalla tarkoitetaan tekstimainoksia hakutulosten mainospaikoilla. Mainosta varten määritetään yrityksesi toimintaan liittyviä hakusanoja, joilla ihmiset tekevät Google-hakuja ja luodaan avainsanoihin sopivia mainoksia. Google-mainokset näkyvät luonnollisten hakutulosten ylä- ja alapuolella. Hyvin ja huolellisesti toteutetulla hakusanamainonnalla voidaan vahvistaa yrityksesi brändiä, jakaa tärkeää informaatiota sekä hankkia uusia asiakkaita. Uusasiakashankinnassa kohdistettu mainos herättää hakijan mielenkiinnon yritystäsi kohtaan.

Mainoksesi voidaan kohdentaa esimerkiksi kaupungin, aiheen, kielen, vuorokaudenajan tai sivustolla aiemmin vierailleiden käyttäjien mukaan. Jos yrityksesi toimii vain paikallisesti, mainoksia ei kannata suunnata koko Suomen alueelle, vaan ne kohdennetaan haluamallesi paikkakunnalle. Jos yrityksesi toimii kansainvälisesti, voidaan mainonta kohdistaa esimerkiksi maittain.